perjantaina, maaliskuuta 31, 2006

Gradu valmis, kohti Kalymnoksen kallioita

:D

Palautin viimein pro gradun ohjaajille. Urakka oli isompi kuin luulin, parikymmensivuiset seminaarit kun olin aina tehnyt muutamassa päivässä tai enintään viikossa ainakin. Tätä tuli väännettyä monta kuukautta, minkä lisäksi ajatustyötä tein kai yhteensä kolme vuotta. Mutta eipä tarvitse sitten myöhemmin hävetä lopputyötä, joten olen tyytyväinen. Ohjaajat tarkastavat työn vielä ja teen viilauksia tarpeen mukaan, mitään suuria muutoksia tuskin tulee. Julkaisen lopullisen version sitten verkossa. Kiitos kaikille jotka ovat auttaneet työssä ja osoittaneet mielenkiintoa sitä kohtaan!

Nyt alkoi loma. Lähden huomenna kohti Kalymnosta. Kiipeilemme siellä Juhan kanssa reilun viikon. Olen tosin rapakunnossa talven jäljiltä, mutta tästä se taas lähtee.

Sain töitäkin – pidän Suomen Ateenan-instituutin johtajan pojalle suomen kielen yksityistunteja. Ajattelin hankkia lisää samanlaista työtä, suomen lisäksi voisin opettaa englantia ainakin perustasolla.

Lämpimät terveiset kotomaahan!

maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Alkukesän tunnelmia

Reilu viikko vierähtänyt Ateenassa. Istun Hotel Cecilissä keskustassa, nautin kreikkalaisesta kahvista ja ilmaisesta langattomasta verkosta - nettikahvilat ovat melko kalliita, joten tämä oli kelpo löytö.

Kaupunki on ahdas ja kaoottinen, mutta rento ja eloisa, joten eiköhän täällä viihdy seuraavat neljä kuukautta. Lopputyö on päätössanoja vaille valmis ja lähetän sen loppuviikosta tarkastettavaksi. Lauantaina hyppään Piraeuksen satamasta laivaan ja matkaan Kalymnokselle kiipeämään Juha Suikkalan kanssa. Nooralla on sen jälkeen pääsiäislomat - harkitsemme reissua Egyptiin.

Sääennuste lupaa yli kahtakymmentä koko viikoksi. Asunto on viileä, mutta se taitaa olla eduksi sitten kun mittari nousee kolmenkympin paremmalle puolelle.

:)